Kulttuuriharrastukset hidastavat muistisairauksien alkua
Nuoruudesta saakka kulttuuria ja lukemista harrastavat sekä kieliä opiskelevat saattavat sairastua dementiaan muita myöhemmin.
Kehon puolustusjärjestelmä on älykkäämpi kuin arvaammekaan
Immuunijärjestelmän toimintamekanismit ovat jokaiselle ihmiselle yksilölliset. Miten oman puolustusjärjestelmän toimintaan voi vaikuttaa? Yksi helppo tapa on lähteä metsään.
Terveystietojen seuraaminen älylaitteista voi jopa lisätä stressiä
Moni seuraa tarkkaan älykellonsa tai -sormuksensa kertomia terveystietoja, mutta asiantuntijan mukaan suurin osa tiedoista on tavalliselle ihmiselle hyödytöntä. Laitteet voivat kuitenkin toimia motivaationa elämänmuutokselle.
Puolet syöpäkuolemista voitaisiin todennäköisesti estää
Vähentämällä syövän riskitekijöitä ja panostamalla varhaiseen diagnosointiin ja syöpähoitoihin noin puolet syöpäkuolemista olisi mahdollista estää.
Lisänäyttöä HPV-rokotuksen tehosta
HPV-rokotukset ovat vähentäneet kohdunkaulan syöpiä huomattavasti. Tuoreen tutkimuksen perusteella HPV-rokotuksen teho kohdunkaulan syöpää vastaan näkyy vielä 20 vuoden kuluttuakin.
Alhainen PSA merkki pienestä eturauhassyövän riskistä
Miehen riski sairastua eturauhassyöpään seuraavien 20 vuoden aikana on vähäinen, jos hänen PSA-tasonsa on alhainen keski-iässä, kertoo tuore tutkimus.
Runsas kuulokkeilla kuuntelu altistaa tinnitukselle
Tinnitus on todennäköisesti yleistynyt nuorempien aikuisten parissa, sillä kuulokekuuntelu on lisääntynyt valtavasti, eikä moni tule ajatelleeksi sen riskejä, ennen kuin on jo liian myöhäistä.
Statiinien haittavaikutuksista virheellinen kuva
Tuoreen tutkimuksen perusteella statiini-kolesterolilääkkeet eivät aiheuta valtaosaa haittavaikutuksista, jotka lääkepakkauksissa mainitaan. Tutkijoiden mukaan pakkausmerkintöjä olisi syytä päivittää.
Lisänäyttöä parasetamolin turvallisuudesta raskauden aikana
Yli 40 tutkimusta käsittävä katsaus vahvistaa, että parasetamolin käyttö raskauden aikana ei suurenna lapsen autismi- tai ADHD-riskiä.
Somessa leviää vaarallisia lääkehaasteita
Jo suhteellisen pieni yliannos parasetamolia voi aiheuttaa hengenvaarallisen maksavaurion. Vanhempien tulisi keskustella nuorten kanssa itsehoitolääkkeiden riskeistä.
Toistuvien flunssien taustalla voi olla useita syitä
Toiset selviävät jopa vuosia ilman ainuttakaan flunssaa, kun taas toiset sairastuvat jopa kymmenen kertaa vuodessa. Mistä on kyse?
Kannabiksen teho neuropaattisiin kipuihin kyseenalainen
Nykynäytön perusteella kannabista ei voi suositella neuropaattisten kipujen hoitoon, kertoo tuore tutkimuskatsaus. Aihetta olisi kuitenkin hyvä tutkia lisää.
Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvussa – rokotusohjelma laajenee
THL päivitti vuoden alussa kansallista rokotusohjelmaa puutiaisaivotulehdusta vastaan kahdeksalla uudella alueella.
Tatuoinnit mahdollisesti yhteydessä melanoomariskiin
Tutkimuksen mukaan tatuointeja ottaneet saattavat sairastua melanooma-ihosyöpään muita todennäköisemmin. Tämä johtunee tatuointimusteiden väriaineista, joista osa voi altistaa syövälle.
Terveys ja hyvinvointi
Terveys tuo fyysistä toimintakykyä ja hyvinvointi merkityksellisyyden tunnetta elämään. Tältä sivulta löydät artikkeleita eri sairauksista, niiden hoidoista ja ennaltaehkäisystä, sekä tietoa lääkkeistä ja eri vaivojen itsehoidosta. Artikkelit pohjautuvat tutkittuun tietoon ja voimassa oleviin hoitosuosituksiin.