
Terveys
Mikä on pitkän iän salaisuus?
Jos korjaa elintavoistaan viisi asiaa viimeistään neljäkymppisenä ja pitää niistä kiinni koko loppuelämänsä ajan, elää suurella todennäköisyydellä yli 90-vuotiaaksi.
Teksti Janita Virtanen
Kuva Istock
Moni havahtuu terveysasioidensa äärelle nimenomaan neljäkymppisenä, kertoo Helsingin yliopiston emeritusprofessori Timo Strandberg.
– Nuorempana kuvitellaan, että ollaan kuolemattomia.
Perinteisen ajatuksen mukaan pitkästä iästä kolme neljäsosaa selittyy elintavoilla ja loput perintötekijöillä. Strandberg vertaa pitkäikäisyyttä mieluummin hedelmäpeliin: jotta saa täyden potin, pitää saada kolme osumaa.
– Ensimmäinen osuma on elintavat, toinen perintötekijät ja kolmas sattuma, eli täytyy olla hyvä tuuri myös, koska ainahan voi jäädä esimerkiksi auton alle, vaikka kaikki muu olisi kohdallaan.
Perintötekijät korostuvat satavuotiaaksi elämisen taustalla. Strandbergin mukaan korkeintaan viisi prosenttia suomalaismiehistä ja viisitoista prosenttia suomalaisnaisista voi odottaa elävänsä satavuotiaaksi. Sen sijaan 90-vuotiaaksi on monella melko hyvät mahdollisuudet.
Elintapojen korjaaminen ei ole Strandbergin mukaan koskaan liian myöhäistä – ellei ole jo aivan elämänsä loppumetreillä – mutta mitä aiemmin sen tekee, sitä parempi.

”Onnellisuudella ja psyykkisellä hyvinvoinnillakin pystyy pidentämään elämää.”
Helsingin yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että jos neljäkymppisestä alkaen noudattaa viittä terveellistä elintapaa, elää suurella todennäköisyydellä 90-vuotiaaksi. Nämä viisi asiaa ovat tupakoimattomuus sekä normaali paino, kolesteroli, verenpaine ja verensokeri.
– Jos mikään näistä viidestä ei toteutunut, kahdeksan prosenttia tutkittavista pääsi 90-vuotiaaksi. Mitä useampi näistä toteutui, aina parempi, eli niiden vaikutukset kasvoivat portaittain. Mikään yksittäinen asia näistä ei ollut toista merkittävämpi, eli olennaisinta on, että olisi koko kombinaatio.
Strandberg itse mielellään korostaa tupakoinnin lopettamisen merkitystä. Terveystekojen tärkeysjärjestystä on kuitenkin vaikea määritellä, sillä ne ovat hyvin yksilökohtaisia.
– Jos on hirveän korkea verenpaine, tietysti se on tärkein, tai jos kolesteroli on 10, se on tärkein. Ihmiset, jotka hoitavat korkeaa verenpainettaan ja kolesteroliaan lääkkeillä, elävät pidempään kuin ne, jotka jättävät ne hoitamatta.
Jos taas painoindeksi on 40, hyödyllisintä on keskittyä laskemaan sitä. Strandberg huomauttaa, että lihavuutta korjaamalla korjaantuvat usein monet muutkin riskitekijät.
– Jos paino kertyy ennen neljää- tai viittäkymppiä, se kaikkein pahinta. Jos paino kertyy vasta yli viisikymppisenä, se ei ole enää niin paha – päinvastoin siellä voi olla ihan hyväkin, jos on hiukan ekstraa. Ikääntyneillä 25–30 näyttää olevan jopa edullisin painoindeksi.
Yksinäisyys voi vähentää elinvuosia
Strandberg huomauttaa, että Helsingin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin hyvinvoivia ja työssäkäyviä neljäkymppisiä miehiä.
– Tutkimuksessa nähtiin hyvin, miten biologia vaikuttaa, mutta toki jos on köyhä ja menee huonosti tai on jotain pahaa psyykkistä ongelmaa, silläkin on tärkeä merkitys.
Onnellisuudella ja psyykkisellä hyvinvoinnillakin pystyy siis pidentämään elämää, ja se lisää todennäköisyyttä myös siihen, että on vielä 80-vuotiaanakin psyykkisesti ja fyysisesti hyvinvoiva. Yksinäisyyden kokemukset sen sijaan heikentävät hyvinvointia.
Strandbergin mukaan aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että yhteisöllisyys tukee ihmisten hyvinvointia.
– Ja sehän voi vaikuttaa myös fyysisiin tekijöihin, kuten painoon, eli jos on mukava yhteisö, teet todennäköisemmin jotain muutakin kuin syöt yksiksesi.
Naiset elävät Suomessa tilastollisesti noin 5,2 vuotta pidempään kuin miehet.
Nykypäivänä pitkää ikää tavoitellaan monenlaisilla vippaskonsteilla, kuten tietyillä ravintolisillä, dieeteillä tai mittauksilla. Strandberg kehottaa suhtautumaan näihin skeptisesti.
– Voihan niillä viihdyttää itseään, mutta ei siitä mitään vahvaa näyttöä ole, että niistä olisi hyötyä. Tylsäähän se on, mutta perusasioiden äärellä tässä ollaan. Esimerkiksi ruokavalion osalta en ole mitään ravitsemussuosituksia parempaa keksinyt. Yksinkertaisilla asioilla voi tehdä paljon – jos ne vain tehdään.
Strandberg huomauttaa, että esimerkiksi kolesterolilääkityksen aloittaneista puolet lopettaa ensimmäisen vuoden aikana – ja sitten vielä puolet seuraavan vuoden aikana.
– Se on ihan järjetöntä. Siinä jäävät hyödyt saamatta.
Fakta
Suomalaisten elinikä
- Vastasyntyneen elinajanodote on pidentynyt Suomessa 1870-luvulta lähtien. Vuonna 2024 suomalaisten miesten elinajanodote oli 79,6 vuotta ja naisten 84,8 vuotta.
- Naiset elävät Suomessa tilastollisesti noin 5,2 vuotta pidempään kuin miehet.
- Suomalaisten keskimääräinen elinikä on korkeampi kuin Euroopan unionissa keskimäärin, mutta se jää edelleen hieman jälkeen muista Pohjoismaista ja Euroopan pitkäikäisimmistä maista.
Lähteet: Terveyskirjasto ja Eurostat