Koliikin taustalla mahdollisesti tulehdus
Koliikki saattaa olla ainakin osittain seurausta suoliston tulehdustilasta, kertoo tuore tutkimus.
Miksi iäkkäille ei määrätä unilääkkeitä?
Miksi vanhuksille ei enää millään anneta unilääkettä, vaikka unettomuus on monesti paha ongelma heillä?
Kotikokeilla pienempi dementiariski
Ruokaa laittavat iäkkäät säästyvät dementialta muita todennäköisemmin. Tutkimuksessa havaittiin, että yhteys on voimakkain henkilöillä, jotka kokevat olevansa huonoja ruoanlaittajia.
”Luulin, että minusta ei koskaan tulisi äitiä”
Tiia Luomanperä-Laakso oli jo tottunut puolisonsa kanssa ajatukseen elämästä kahdestaan ilman lapsia. Hedelmättömyyshoitojen avulla pariskunta sai lapsen muutama viikko ennen Tiian 42-vuotispäivää.
Mikä auttaa molluskoihin?
Lapsellani on ilmeisesti molluskoja. Löytyykö niihin apteekista mitään apua?
Aamunokoset enteilevät huonoa senioreilla
Pitkät ja säännöllisesti toistuvat päiväunet, etenkin aamupäivällä, ovat terveysriski iäkkäillä.
Hormonaaliseen ehkäisyyn liittyy useita myyttejä
Moni osaa luetella e-pillereille lukuisia haittoja, joille ei ole tieteellistä näyttöä, kun taas hyötyjä ei tunneta juuri lainkaan.
Kihti saattaa yllättää vaihdevuosissa
Veren virtsahappopitoisuudet suurentuvat naisilla usein ennen vaihdevuosia ja varsinkin niiden aikana. Virtsahapon runsaus veressä on tunnettu kihdin riskitekijä.
Raskauden aikainen liikunta hyväksi lapsen kehitykselle
Liikunnan harrastaminen ennen raskautta ja sen keskivaiheissa saattaa edistää etenkin lapsen motorista kehitystä. Syy voi piillä napanuoran parantuneessa verenkierrossa.
Tyypin 1 diabetes saattaa altistaa dementialle
Tyypin 2 diabetesta potevien tiedetään sairastuvan dementiaan muita todennäköisemmin, mutta sama näyttäisi pätevän myös tyypin 1 diabetesta sairastaviin.
Lisänäyttöä parasetamolin turvallisuudesta raskauden aikana
Yli 40 tutkimusta käsittävä katsaus vahvistaa, että parasetamolin käyttö raskauden aikana ei suurenna lapsen autismi- tai ADHD-riskiä.
Somessa leviää vaarallisia lääkehaasteita
Jo suhteellisen pieni yliannos parasetamolia voi aiheuttaa hengenvaarallisen maksavaurion. Vanhempien tulisi keskustella nuorten kanssa itsehoitolääkkeiden riskeistä.
Äidin ikä saattaa vaikuttaa lapsen allergiariskiin
Tuore tutkimus antaa viitteitä, että yli 35-vuotiaille äideille syntyvät lapset saattavat olla pienemmässä vaarassa sairastua ruoka-aineallergioihin.
Korkea verenpaine yleistynyt lapsilla
Lasten ja nuorten korkea verenpaine on nykyään lähes kaksi kertaa yleisempää kuin vielä 20 vuotta sitten. Lihavuuden yleistyminen on todennäköisesti kehityksen keskeinen syy.
Ikä ja perhe
Terveydeksi! elää mukana niin lapsihaaveissa, ruuhkavuosissa kuin ikäihmisen arjessa. Tältä sivulta löydät tietoa muun muassa perheenperustamisesta, lapsettomuudesta, lasten ja nuorten hyvinvoinnista, seksuaaliterveydestä ja ikääntymisen haasteista.