
hormonikorvaushoito
Vaihdevuosilääke on loppu apteekista – mitä tehdä?
Kun tuttua hormonivalmistetta ei löydykään apteekista, se aiheuttaa potilaille harmia, huolta ja vaivaa. Vaihdevuosioireiden hoitoon löytyy korvaavia tuotteita, mutta ne vaativat uuden reseptin hoitavalta lääkäriltä.
Teksti Virpi Ekholm
Kuvat Istock
Monilla ihon kautta annosteltavilla hormonivalmisteilla on ollut viime aikoina vaikeita saatavuusongelmia. Pulaa on erityisesti estogeenisuihkeista ja -laastareista, joita käytetään naisten vaihdevuosioireiden hoidossa.
Gynekologi Leena Väisälä kertoo, että hormonivalmisteiden saatavuushaasteet hankaloittavat näitä lääkkeitä käyttävien naisten elämää.
– Kun lääkärin määräämää hormonivalmistetta ei olekaan apteekeissa saatavilla, potilaan pitää miettiä, mistä hän saisi uuden reseptin toiselle lääkkeelle. Voi mennä useita päiviä, ennen kuin esimerkiksi terveyskeskuksesta saa korvaavan reseptin, Väisälä kuvailee.
Jos nainen on käyttänyt vaihdevuosioireiden hoidossa laastaria tai suihketta, jota ei nyt löydy apteekkien varastoista, vaihtoehtona on yleensä estrogeenia sisältävä geeli. Apteekki ei voi kuitenkaan suoraan vaihtaa näitä valmisteita toisiinsa, vaan se vaatii hoitavan lääkärin arvion ja uuden reseptin.
Estrogeenia on saatavilla myös tabletteina, mutta niiden vaikutus on hieman erilainen kuin ihon kautta annosteltavilla lääkkeillä. Iholle annosteltava estrogeeni on tablettihoitoa turvallisempi vaihtoehto, jos käyttäjällä on verisuonitukoksen riskitekijöitä.
– Jos nainen käyttää hormonivalmistetta, jota ei ole nyt apteekeissa saatavilla, hänen kannattaa olla hyvissä ajoin omaan hoitavaan lääkäriin yhteydessä. Näin hän ehtii saada korvaavan reseptin ajoissa, ennen kuin kotona olevat lääkkeet loppuvat, eikä lääkehoitoon tule taukoa, Väisälä neuvoo.

”Vaihdevuosioireet eivät sinänsä ole räjähtäneet nousuun, mutta viime vuosina niiden hoito hormonivalmisteilla on lisääntynyt selvästi.”
Vaihdevuosilääkkeiden kysyntä on kasvanut
Apteekit eivät voi vaikuttaa siihen, onko jotain lääkevalmistetta riittävästi saatavilla Suomessa vai ei.
Saatavuushäiriöiden taustalla voi olla esimerkiksi lääkkeiden kansainvälisiä tuotanto-ongelmia tai kysynnän nopea kasvu. Lääkkeiden toimitusketjut raaka-aineista lopputuotteisiin ovat pitkiä, jolloin yhden toimijan ongelmat heijastuvat helposti koko ketjuun. Kun tuotteista on pulaa, eniten kärsivät usein juuri pienet maat, kuten Suomi.
Yliopistonlehtori Heli Bollström Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta kertoo, että vaihdevuosilääkkeiden kysyntä on kasvanut maailmanlaajuisesti ennakoitua nopeammin. Lääkkeiden valmistajat eivät ole välttämättä ehtineet lisätä tuotantoa samassa tahdissa.
– Vaihdevuosioireet eivät sinänsä ole räjähtäneet nousuun, mutta viime vuosina niiden hoito hormonivalmisteilla on lisääntynyt selvästi. Vaihdevuosioireista puhutaan nyt aiempaa enemmän, niiden hoitoa suositellaan herkemmin ja myös tutkimusnäyttö hormonihoidoista on lisääntynyt ja täsmentynyt.
Aiemmissa tutkimuksissa vaihdevuosien hormonihoitoon liitettiin haittoja, kuten kohonnut rintasyövän tai sydän- ja verisuonisairauksien riski. Uusi tutkimustieto on kuitenkin osoittanut, että riskejä on aiemmin liioiteltu ja hormonihoito on useimmille naisille turvallista. Kun pelot ovat hälvenneet, myös valmisteiden käyttö on lisääntynyt.
Kuka tahansa ei voi paikata puutetta
Heli Bollström toteaa, että estrogeenisuihkeita tai -laastareita valmistaa vain muutama lääkeyhtiö maailmassa. Siksi yhdenkin toimijan ongelmat vaikuttavat nopeasti kyseisten lääkkeiden saatavuuteen.
– Kun kyseessä ovat lääkkeet, kuka tahansa ei voi ryhtyä valmistamaan tuotteita lisää, vaan niiden tulee täyttää tarkat laatu-, turvallisuus ja tehovaatimukset. Ne eivät ole kulutustuotteita, joiden tuotantoa voisi noin vain lisätä, Bollström huomauttaa.
Ihon kautta annosteltavien hormonituotteiden valmistaminen on teknologisesti vaativaa, sillä esimerkiksi hormonilaastarin tulee kiinnittyä ihoon luotettavasti ja lääkeaineen tulee vapautua tuotteesta elimistöön tasaisesti. Niiden valmistaminen vaatii siis erityisosaamista.
Usein, jos lääkärin määräämää lääkettä ei ole jostain syystä saatavilla, tilanne voidaan ratkaista apteekissa vaihtamalla se toiseen, samaa vaikuttavaa ainetta sisältävään valmisteeseen. Estrogeenisuihkeille ja -laastareille ei kuitenkaan ole markkinoilla vaihtokelpoisia, kilpailevia valmisteita, vaan korvaavat tuotteet vaativat uuden reseptin.
Kun lääkärit kirjoittavat yhä enemmän reseptejä toiselle valmisteelle, sen menekki kasvaa. Seurauksena on, että pian myös korvaava tuote saattaa loppua apteekeista.

Osa kokee, että hoito heikkenee
Leena Väisälän mukaan jokaiselle vaihdevuosioireista kärsivälle naiselle löytyy kyllä korvaava lääkevalmiste. Osa naisista kuitenkin kokee, että alkuperäinen lääke olisi sopinut heille paremmin.
– Kahdesti viikossa vaihdettava laastari vapauttaa hormonia tasaisemmin kehoon verrattuna geeliin, joka annostellaan kerran päivässä. Lisäksi osa naisista kokee laastarin tai suihkeen käytön geeliä mukavammaksi.
Saatavuusongelmat aiheuttavat ylimääräistä työtä myös lääkäreille, jotka hoitavat naisten vaihdevuosioireita. Väisälä sanoo itse kirjoittavansa korvaavat reseptit maksutta, mutta osa yksityisistä gynekologeista saattaa periä työstä lisämaksun, varsinkin jos he uusivat muiden kuin omien potilaidensa reseptejä.
– Usein kirjoitan potilaalle varmuuden vuoksi reseptin kahteen eri valmisteeseen, jotta ainakin toista niistä löytyisi apteekeista.
Joissain tapauksissa lääkäri voi hakea potilaan hoitoon erityislupaa ulkomaiselle valmisteelle, kuten toisessa maassa myytävälle estrogeenilaastarille. Myös erityislupaa edellyttävien valmisteiden saatavuudessa voi kuitenkin olla haasteita, sillä kyseisistä lääkkeistä on pulaa maailmanlaajuisesti.
Joskus lääkettä voi löytyä jonkin toisen apteekin varastosta, vaikka omasta apteekista se olisi päässyt jo loppumaan. Lääkevalmisteiden saatavuuden eri apteekeissa voi tarkistaa helposti apteekki.fi-sivustolta.
Fakta
Hormonikorvaushoidon käyttö kasvussa
- Hormonikorvauslääkkeiden kulutus Suomessa kasvoi vuonna 2025 nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.
- Suurin kasvu kohdistuu ihon kautta annosteltaviin tuotteisiin, kuten estrogeenilaastareihin, joiden käyttö on joissakin ikäryhmissä lähes kolminkertaistunut viime vuosikymmenen puoliväliin verrattuna.
- Pelkästään vaihdevuosioireiden hoitoon tarkoitettujen estrogeeni- ja yhdistelmävalmisteiden yhteenlaskettu vuosimyynti Suomessa liikkuu tällä hetkellä arviolta noin 35–45 miljoonan euron kokoluokassa.
Lähde: Kela ja Fimea