Hyppää sisältöön
  • Mieli ja itsetuntemus

Autismi on sitä, kuka minä olen

Autismi on osa ihmisen persoonaa, ei sairaus. Altti Närä sai diagnoosin teini-ikäisenä. Nuorena hän teki töitä sopiakseen muiden joukkoon, mutta aikuisena on pystynyt olemaan paremmin oma itsensä.

  • Mieli ja itsetuntemus

Harrasta ja helli aivojasi

Harrastaminen tekee hyvää aivoterveydelle. Oli lajisi sitten tanssi, neulominen tai vaikka kuorolaulu, aivojen lempeä haastaminen palauttaa paremmin kuin pelkkä lepo.

  • Mieli ja itsetuntemus

Ota iisisti, nukut paremmin

Jokainen kärsii satunnaisista ja lyhytaikaisista unihäiriöistä jossain vaiheessa elämäänsä. Tarvittaessa kannattaa hakea apua, mutta pieninkin keinoin voi päästä ongelmasta eroon.

  • Mieli ja itsetuntemus

Hermot kireällä, liian lyhyt pinna?

Kun hermo kiristyy, ärtymys purkautuu helposti lähimpiin ihmisiin. Jos huomaa tiuskivansa muille, kannattaa pysähtyä miettimään, mistä pohjimmiltaan on kyse.

  • Mieli ja itsetuntemus

Tunnista syömishäiriö

Syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia, joihin kannattaa hakea aktiivisesti apua. Mielikuvan tyypillisestä syömishäiriöön sairastuneesta voi unohtaa – vaikkapa ikä tai paino eivät määritä sairastumisriskiä.

  • Mieli ja itsetuntemus

Kohti parempaa itsetuntoa

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvää itsetuntoa. Omakuvan vahvistamisessa avaimet ovat itsellä, mutta myös läheisten tuki on tärkeää.

  • Mieli ja itsetuntemus

Ekstrovertti vai introvertti?

Oletko ryhmässä se porukan keskustyyppi vai vetäydytkö joukossa mieluiten taka-alalle? Sosiaalisissa tilanteissa tarvitaan niin ulospäin suuntautuneita ekstrovertteja kuin vetäytyvämpiä introvertteja.

  • Mieli ja itsetuntemus

Sukupuolten moninaisuus – mitä termit tarkoittavat?

Sukupuolten moninaisuus on herkkä aihe, josta monella on vahvoja mielipiteitä ja josta voi seurassa sukeutua kiperiäkin keskusteluja. Vuorovaikutusta aiheesta ei kuitenkaan tarvitse pelätä, vaikka sukupuolisanasto ei olisikaan kunnolla hallussa.

  • Mieli ja itsetuntemus

Ilo irti kesälomasta

Moni vannoo pitkän kesäloman nimiin, mutta loman palauttava vaikutus katoaa pian töiden jatkuessa. Palautumisessa tärkeintä on erimittaisten taukojen säännöllisyys ja työstä irtautuminen.

  • Mieli ja itsetuntemus

Sinuksi surun kanssa

Suru voi vyöryä päälle kuin hyökyaalto, kun läheinen kuolee. Miten menetyksen herättämien tunteiden kanssa oppii elämään niin, etteivät ne nielaise mennessään?

  • Mieli ja itsetuntemus

Minäkö yliherkkä?

Hälyisä ympäristö vie keskittymiskyvyn tai ravintolan tuoksuista tulee mieleen biojäteastia. Aistitiedon käsittelyn ongelmat voivat tehdä arjesta jopa sietämättömän. Mutta voiko ärsyketulvalle tehdä jotakin?

  • Mieli ja itsetuntemus

Keskittymiskyky kadoksissa?

Jos mieli poukkoilee ja pitkäjänteisyyttä vaativat asiat tuntuvat tylsiltä, voi taustalla olla itseaiheutettu keskittymishäiriö ADT. Rikkoutuneen keskittymiskyvyn voi myös korjata.

  • Mieli ja itsetuntemus

Oletko hyvä kuuntelija?

Hyvä kuuntelija saa toisen tuntemaan olonsa arvostetuksi, on pääosin hiljaa ja keskittyy hetkeen. Kuuntelutaitoa kannattaa harjoitella, sillä se voi parantaa ihmissuhteita ja auttaa menestymään uralla.

  • Mieli ja itsetuntemus

Reagoi uupumukseen ajoissa

Jos uupumus ilmoittelee itsestään, kannattaa kuunnella ja tehdä korjausliikkeitä. Uupumisesta toipuminen on pitkä prosessi – mutta siinäkin onnistuu kyllä.

Luetuimmat

Mieli ja itsetuntemus

Mielenterveys on tärkeä osa hyvinvointia, ja ajankohtaiset uutiset tarjoavat tietoa sen ilmiöistä, haasteista ja ratkaisuista. Tältä sivulta löydät artikkeleita ja katsauksia, jotka käsittelevät mielen hyvinvointia, tutkimustuloksia, hoitomuotoja sekä yhteiskunnallisia keskusteluja mielenterveyteen liittyen. Päivittyvä sisältö auttaa pysymään ajan tasalla siitä, miten mielenterveyteen liittyvät teemat näkyvät arjessa, työelämässä ja terveydenhuollossa.