terveys
Kuntokuuri voi korjata tyypin 2 diabeteksen
Varhain alkanut tyypin 2 diabetes voi väistyä elämäntapamuutoksilla. Tuoreessa tutkimuksessa hyvin niukkaenerginen ruokavalio ja säännöllinen lihas- ja kestävyysharjoittelu veivät sairauden remissioon yli puolella osallistujista.

Teksti Uutispalvelu Duodecim
Kuva Istock
Hyvin pienienerginen ruokavalio yhdistettynä lihas- ja kuntoharjoitteluun voivat parhaimmassa tapauksessa parantaa varhain alkaneen tyypin 2 diabeteksen. Tuoreessa tutkimuksessa remissio todettiin joka toisella potilaalla.
Tutkimukseen osallistui 96 tyypin 2 diabetekseen alle 45-vuotiaana sairastunutta aikuispotilasta, joiden painoindeksit olivat keskimäärin 35.
Osana tutkimusta heistä puolet satunnaistettiin verrokeiksi ja puolet tiukkaan ruokavalio- ja kunto-ohjelmaan, jossa päivittäinen energiansaanti pudotettiin 800–900 kilokaloriin. Lisäksi osallistujat tekivät ohjattuja lihas- ja kestävyyskuntoharjoituksia kahdesti ja omatoimisia harjoituksia kerran viikossa. Näin jatkettiin 12 viikkoa, minkä jälkeen ohjelmaa hieman höllennettiin tavoitteena ylläpitää saavutettua painonpudotusta ja elämäntapamuutoksia.
Kun osallistujia verrattiin 24 viikon kuluttua, laihdutus- ja kuntoryhmäläisistä 54 prosenttia ei enää täyttänyt tyypin 2 diabeteksen kriteerejä eikä tarvinnut diabeteslääkityksiä. Verrokeista niin kävi vain 4 prosentille.
Painonpudotus toi hyödyt – mutta tulosten säilyminen vaatii pysyviä muutoksia
Laihdutus- ja kuntoryhmäläiset odotetusti laihtuivat enemmän kuin verrokit, mikä todennäköisesti selittää suuren osan suotuisista diabetesvaikutuksista. Tutkimuksen alkaessa he painoivat keskimäärin 100 kiloa ja laihtuivat keskimäärin 8,4 kiloa 24-viikkoisen ohjelman aikana. Tämä oli keskimäärin 7,5 kiloa enemmän kuin verrokkiryhmässä.
Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin ja ne vahvistavat näyttöä intensiivisten elintaparemonttien tehokkuudesta varhain alkavaa tyypin 2 diabetesta sairastavien hoidossa.
Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että laihdutetut kilot kertyvät helposti takaisin etenkin, jos elämäntavat eivät muutu pitkäaikaisesti. Usein intensiivinen laihduttaminen karistaa rasvan lisäksi jonkin verran lihasmassaa, mutta takaisin kertyvä paino on pääosin rasvaa. Tämän vuoksi laihduttajien olisi hyvä huolehtia lihasmassastaan ja lisätä lihasharjoittelua.
Fakta
Tyypin 2 diabetes Suomessa
- Suomessa tyypin 2 diabetesta sairastaa yli 424 000 ihmistä eli noin 7 % väestöstä.
- Siihen sairastuu vuosittain noin 24 000 uutta henkilöä.
- Noin 63 % sairastavista on alle 75-vuotiaita. Viime vuosina sairaus on yleistynyt myös nuorilla ja nuorilla aikuisilla.