ravinto
Ärtyvä suoli tykkää kasvisruokavaliosta
Kasvispainotteinen planetaarinen ruokavalio saattaa tuoreen tutkimuksen perusteella auttaa välttymään ärtyvän suolen oireyhtymältä.

Teksti Uutispalvelu Duodecim
Kuva Istock
Kasvispainotteinen planetaarinen ruokavalio saattaa tuoreen tutkimuksen perusteella auttaa välttymään ärtyvän suolen oireyhtymältä.
Planetaarista ruokavaliota tarkimmin noudattavilla todettiin tutkimuksessa ärtyvän suolen oireyhtymä noin kolmanneksen epätodennäköisemmin kuin osallistujilla, joiden ruokavaliot olivat kaukana planetaarisesta. Yhteys havaittiin kymmenvuotisessa seurannassa ja etenkin alle 60-vuotiailla ja naisilla.
Planetaarinen ruokavalio on ruokavaliosuositus, joka pyrkii yhdistämään ihmisen terveyden ja maapallon kestävyyden. Siinä suositaan kasviksia, hedelmiä, palkokasveja, täysjyväviljaa, pähkinöitä ja kalaa ja käytetään kohtuudella kananmunia, siipikarjaa ja maitovalmisteita. Punaisen lihan käyttö pidetään vähäisenä.
Ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsii noin 10-20 % suomalaisista.
Kasvispainotteiset ruokavaliot on tiedetty terveellisiksi jo pitkään, ja nyt julkaistut tulokset lisäävät näyttöä entisestään. Planetaarisen ruokavalion on todettu liittyvän myös pienempään tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja syöpäsairauksien riskiin.
Tutkimuksessa käytettiin UK Biobank -aineistoa ja 177 000:n keskimäärin 56-vuotiaan kymmenvuotisia seurantatietoja. Yli kymmenen vuoden seurannan aikana heistä 2 700 sairastui ärtyvän suolen oireyhtymään.
Fakta
Ärtyvän suolen oireyhtymä
- Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on yleinen toiminnallinen vatsavaiva, josta kärsii noin 10–20 % suomalaisista.
- Oireet alkavat tyypillisesti 20-30 -vuotiaana. Vaiva on naisilla kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä.
- Tyypilliset oireet ovat vatsakipu ja -turvotus, kouristukset, ilmavaivat, ripuli, ummetus ja limaiset ulosteet.
Lähde: Terveyskirjasto.fi