Hyppää sisältöön
  • Terveys ja hyvinvointi

Työperäinen altistus yleinen astman aiheuttaja

Pitkään kestävä työperäinen altistuminen esimerkiksi kemikaaleille tai puupölylle voi aiheuttaa lähes viidenneksen aikuisten astmoista.

  • Terveys ja hyvinvointi

Kylmä sää riski sydämen vajaatoiminnasta kärsivälle

Sydämen vajaatoimintaa sairastavien kuolleisuus näyttäisi suurentuvan päivinä, jotka ovat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kylmiä. Sama ilmiö on havaittavissa myös kovilla helteillä.

  • Terveys ja hyvinvointi

Esteettiset pistoshoidot ovat yhä suositumpia – mutta ovatko ne turvallisia?

Aiempaa useampi muovailee kasvojenpiirteitään botuliini- tai täyteainepistoksilla. Väärissä käsissä tai väärin annettuina ne voivat kuitenkin aiheuttaa jopa pysyviä haittoja. Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Eija Suorsa kertoo, mitä kannattaa ottaa huomioon ennen pistoshoitoihin hakeutumista.

  • Terveys ja hyvinvointi

Älä häpeä turhaan – erektiohäiriöön kannattaa hakea apua

Erektiohäiriö on yleinen oire, joka vaikuttaa merkittävästi miehen elämään, itsetuntoon ja parisuhteeseen. Ongelman kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä apua on saatavilla. Tablettilääkkeet auttavat useimpia, eikä niiden hintakaan enää hirvitä.

  • Apteekkari vastaa

Mihin hormonilaastari laitetaan?

"Minua neuvottiin kiinnittämään hormonilaastari vyötärön alle. Voiko sen siis laittaa esimerkiksi reiteen?"

  • Terveys ja hyvinvointi

Ruusufinni hallintaan oikealla hoidolla

Hellävaraisuus on A ja O ruusufinnin hoidossa. Apteekkikosmetiikasta löytyy hellävaraisia, ihon luonnollista suojakerrosta tukevia ja punoitusta vähentäviä tuotteita, jotka on suunniteltu nimenomaan ruusufinnille.

  • Terveys ja hyvinvointi

Lonkkaleikkaus palautti liikkeen

Farmaseutti Liisa Soppela on aina ollut aktiivinen liikkuja. Ensin alkoivat nivusvaivat, sitten kivut lisääntyivät. Edessä oli tekonivelleikkaus, josta Soppela selvisi liki puolessa vuodessa takaisin golf-kentille ja vuodessa lätkäkaukaloon.

  • Terveys ja hyvinvointi

Peräpukamia ei kannata hävetä

Lähes jokainen kärsii joskus peräpukamista. Peräpukamille voi altistaa moni asia: istumatyö, ummetus, raskaus, ylipaino, lääkitys – sekin, jos ottaa tavakseen istua kaikessa rauhassa vessanpöntöllä kännykkä kädessä.

  • Terveys ja hyvinvointi

Ruokavalio voi hidastaa eturauhassyövän etenemistä

Riski menehtyä eturauhassyöpään on pienempi kasvispainotteista ja tulehdusta lievittävää ruokavaliota noudattavilla, kertoo tuore tutkimus.

  • Terveys ja hyvinvointi

Ehkäisypillerit saattavat ehkäistä osteoporoosia

Ehkäisypillereitä käyttäneillä todettiin tutkimuksessa noin 15 prosenttia harvemmin osteoporoosia kuin naisilla, jotka eivät olleet käyttäneet niitä missään elämänsä vaiheessa.

  • Terveys ja hyvinvointi

6 kysymystä laihdutuslääkkeistä

Ensisijaista painonhallinnassa on elintapaohjaus, mutta lääkkeilläkin on paikkansa lihavuuden hoidossa.

  • Terveys ja hyvinvointi

Uni tukee painonhallintaa

Yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutetaan 7–9 tunnin yöunilla.

Luetuimmat

Terveys ja hyvinvointi

Terveys tuo fyysistä toimintakykyä ja hyvinvointi merkityksellisyyden tunnetta elämään. Tältä sivulta löydät artikkeleita eri sairauksista, niiden hoidoista ja ennaltaehkäisystä, sekä tietoa lääkkeistä ja eri vaivojen itsehoidosta. Artikkelit pohjautuvat tutkittuun tietoon ja voimassa oleviin hoitosuosituksiin.