Hyppää sisältöön
Trendikäs pariskunta nojailee turkoosiin seinään ja näprää kännyköitään.

Näin some vie mennessään – 5 keinoa ottaa ohjat takaisin

Algoritmit koukuttavat, kärjistävät tunteita ja syöttävät meille sisältöä, josta on vaikea irrottautua. Psykologi kertoo, miten somessa voi toimia fiksummin, turvallisemmin ja omaa hyvinvointiaan suojellen. 

Teksti Essi van der Ploeg
Kuva Istock

Sosiaalinen media on koukuttava ympäristö. Ihmisillä on luontaisesti taipumus hakea mielihyvää asioista, jotka palkitsevat nopeasti. Somen käytöllä on samankaltainen vaikutus aivoihimme kuin vaikkapa kaupan rahapelikoneilla.

– Kun kone kilauttaa kolikot kaukaloon, saamme pelaamisesta välittömän mielihyvävasteen. Sama mielihyvän kokemus viehättää somessa. Päivityksiimme vastataan nopeasti ja saamme tykkäyksiä. Meistä pidetään, havainnollistaa FT, psykologi ja tutkimuspäällikkö Sari Castrén THL:stä.

Eikä siinä toki ole mitään pahaa. Koemme somessa yhteenkuuluvuutta, sillä hakeudumme yleensä ryhmiin, joissa on samanhenkisiä ihmisiä kuin itse olemme. Yhteenkuuluvuudesta poikii merkityksellisyyden tunne: olemme osa minuuttamme vahvistavaa viitekehystä.

Some haluaa kuitenkin pitää käyttäjistään kiinni.

– Siksi algoritmit syöttävät meille voimakkaita tunteita herättävää sisältöä sekä mainoksia.

Ymmärrys siitä, miten algoritmit toimivat, ovat yhtä kuin sosiaalisen median ajokortti.

– Jos huomaat kiihtyväsi, kuormittuvasi sekä jumittuvasi someen, kysy itseltäsi, onko somelukutaitosi kunnossa. Voisitko tarkastella somesisältöjä kriittisemmin? Olisiko aika asettaa itselleen somen käyttörajat?

Muista käytöstavat

Sosiaalinen media on villi länsi, sillä siellä kukin tulkitsee käyttäytymissääntöjä omalla tavallaan. Kun meiltä puuttuvat somessa kasvokkaiset kontaktit toisiimme, emme kykene päättelemään, millä äänenpainolla joku asiansa ilmaisee.

Jotkut suoltavat someen pidäkkeettä niin pahan kuin hyvän olon tuntemuksiaan.

– Tuloksena voi olla aggressiivinen rähinä. Somessa räyhäämistä avittaa mahdollisuus pysytellä anonyyminä ja kirjoitella nimimerkin takaa. Kun some vielä ruokkii nopeaa ja impulsiivista kommentointia, ei ihme, että rähäkkää syntyy.

”Hyvä ohjenuora on kysyä itseltään, laukoisinko nämä samat asiat toiselle ihmiselle päin naamaa.”

Castrén kehottaa jokaista miettimään, miten sosiaalisessa mediassa käyttäytyy.

– Hyvä ohjenuora on kysyä itseltään, laukoisinko nämä samat asiat toiselle ihmiselle päin naamaa. Jos en tekisi niin, voisinko silloin sopia itseni kanssa, että en lauo niitä myöskään somessa?

Opeta lapselle turvarajat

Lapset tarvitsevat aikuisen ohjausta suojatakseen itseään somessa. Millä tavalla lasta voi opettaa suojautumaan somen haittoja vastaan?

– Lapsen kanssa kannattaa puhua sivustoista, joille ei mennä, tai lasta opetetaan tunnistamaan epäilyttävä, häntä somessa lähestyvä tyyppi. Lapsen kanssa puhutaan avoimesti somen vaaroista, kuten groomauksesta, ja lasta ja nuorta varoitetaan lähettämästä itsestään paljastavia kuvia.

Nettikiusaaminen jättää syvät arvet lapsen ja nuoren mieleen. Maalittaminen ja häväistyksi tuleminen voi vaikuttaa itsetuntoon ja minäkuvaan pitkälle aikuisuuteen.

– Nettikiusaamista vastaan on usein vaikea taistella. Tärkeintä aikuiselle on olla lapsen lähellä ja kiinnostunut hänen elämästään ja somekäyttäytymisestään.

Totaalikiellot eivät auta, koska lapsen sosiaalinen elämä ja kaverisuhteet rakentuvat pitkälti somessa.

– Totaalinen somekielto voi lisätä ulkopuolisuuden tunnetta ja vaikeuttaa yhteydenpitoa ikätovereihin.

”Jos some alkaa hallita ajatuksia, syödä unta ja aiheuttaa riippuvuusoireita, ollaan vaarallisilla vesillä.”

Kieltojen sijaan tarvitaan Castrénin mukaan nuorten digihyvinvointi- ja medialukutaitojen sekä tunnetaitojen vahvistamista, yhteisiä, selkeitä pelisääntöjä, vanhempien ja kasvattajien tukea sekä aikuisten omien toimintatapojen tarkastelua.

– Olisi myös tärkeää, että alustat olisivat nykyistä turvallisempia lapsille ja nuorille, vaikka niiden sääntely eteneekin hitaasti.

Lasta ei pidä jättää somen vietäväksi, tähdentää Castrén.

– Se, että istahtaa säännöllisesti puhelimensa ääressä nököttävän lapsen tai pelimaailmaan uponneen nuoren viereen ja kysyy, mitä sä teet ja mitä sinne digimaailmaan kuuluu, on lapselle viesti: minä, aikuinen en jätä sinua yksin.

On hyvä muistaa, että kun kuvan lataa sosiaaliseen mediaan, siitä tulee käytännössä ikuinen, vaikka sen myöhemmin poistaisi omalta tililtään. Kuva: Getty Images

Ajattele, ennen kuin jaat

Valetiedon valtatienä some on lyömätön. Influenssereilla voi olla kymmeniä tai satoja tuhansia seuraajia, vaikka somevaikuttajan mielipiteet olisivat suorastaan vaarallisia tai vastoin tieteen todistamia faktoja.

– Myös tekoäly eli AI luo koko ajan jalansijaa tarkistamattomille väitteille. Mitä useammin AI kertoo jotakin totuutena, sitä herkemmin se siteeraa itseään samaisten väitteiden alkuperäisenä lähteenä, varoittaa Castrén.

Psykologi peräänkuuluttaa somenkäyttäjältä tutkijamaista otetta.

– Pohdi, mistä somesta saamasi tieto on peräisin, mitkä ovat kirjoittajan motiivit tai onko väitteiden takana piilomainontaa eli kyseisestä sisällöstä hyötyviä ja rahaa ansaitsevia tahoja. Älä jaa itse perätöntä tietoa somessa.

Ole myös varovainen, kun jaat itsestäsi tai vaikkapa lapsistasi materiaalia somessa.

– Tekstit ja kuvat jäävät someen. Etenkin kuvilla on riski päätyä huijareiden ja hyväksikäyttäjien kynsiin. Deepfake-pornovideot ovat tästä surullinen esimerkki: nuoren ihmisen viatonkin valokuva voi päätyä riisuttuna tekaistulle pornofilmille ja levitä hallitsemattomasti pitkin verkkoa. 

Somesta myös iso hyöty

Ei silti soimata somea liikaa. Facebookin suljetut tukiryhmät voivat tuoda tuiki tärkeän avun niille, jotka haluavat avautua esimerkiksi sairauksistaan, yksinäisyydestään tai mielenterveysongelmistaan. Vertaistuki voi olla raikas tuulahdus arjen keskellä.

– Monille neurokirjolla oleville tai ujoille ihmisille, joita kasvokkain tapahtuvat sosiaaliset kohtaamiset kuormittavat liikaa, somen vertaisryhmät ovat arvokas viiteryhmä.

Oma lukunsa ovat tutkittuun tietoon perustuvat omahoitoalustat ja potilasjärjestöjen sivustot. Näihin hyödyllisiin somekanaviin lukeutuvat myös monet terveysäpit, kuten alkoholinkäyttöä, liikuntaa tai vaikkapa unta seuraavat sovellukset.

– Yksi hyvä esimerkki digitarjonnan hyödyistä ovat terveydenhuollon verkkovälitteiset terapiat. Tutkimusten mukaan verkkoterapiat madaltavat mielenterveyden ongelmista kärsivien kynnystä hakeutua perinteiseen hoitoon. Tietoa nettiterapioista löytää esimerkiksi osoitteesta mielenterveystalo.fi.

”Jo se, että bling-ääntä ei enää kuulu, rauhoittaa.” 

Miten irti some-koukusta?

Jos some alkaa hallita ajatuksia, syödä unta ja aiheuttaa riippuvuusoireita, ollaan vaarallisilla vesillä. Riippuvuuden huomaa esimerkiksi silloin, jos someen ei jostakin syystä pääse: olo on ärtynyt ja keskittyminen vaikeaa.

Somesta on mahdollista vieroittautua. Puhelimista ja tableteista voi säätää ilmoitukset pois. Jo se, että bling-ääntä ei enää kuulu, rauhoittaa. 

Useissa laitteissa on myös mahdollisuus itse rajoittaa omaa someaikaa – päätä, että viiden tunnin somen käytön sijaan voitkin somettaa vain kaksi. Lopeta somettaminen viimeistään pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ja jätä puhelin makuuhuoneen ulkopuolelle.

Somekoukusta irti pyristeleminen kysyy epämukavien tunteiden sietoa, mutta jo viikon, parin päästä levottomuus laantuu. Somen haitallisen käytön vähentäminen tuo ajan mittaan terveysetuja. 

– Mielialan ja unenlaadun on todettu parantuvan ja alakulon väistyvän. Elämästä alkaa löytyä uusia tai entisiä, somen alle hautautuneita mielenkiinnon kohteita.  

Asiantuntijana FT, psykologi ja tutkimuspäällikkö Sari Castrén, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Julkaistu Terveydeksi! 3/2026

Mitä mieltä olit artikkelista?

Found interesting 0 times
Wants more of this 0 times
Didn't get it 0 times
Next please 0 times