Hyppää sisältöön

Kahvinjuonti vaikuttaa kehonkoostumukseen

Kahvia enemmän juovilla on vähemmän kehon kokonaisrasvaa ja sisäelinrasvaa sekä enemmän lihasmassaa kuin vähemmän kahvia juovilla, kertoo tuore kotimainen tutkimus.

Nuori pariskunta juomassa kahvia kahvilassa.

Teksti Taru Vanhala
Kuva Istock

Tuoreen Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan kahvia enemmän juovilla on painoindeksistä riippumatta vähemmän kehon kokonaisrasvaa ja sisäelinrasvaa sekä enemmän luustolihasmassaa kuin vähemmän kahvia juovilla.

Tutkimuksessa analysoitiin yli 2 200:n Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiin kuuluvan henkilön tietoja heidän ollessaan 46-vuotiaita. Tutkijat vertasivat osallistujien kahvinjuontia veressä kiertäviin aineenvaihduntatuotteisiin, sydän- ja verisuonitautien aineenvaihdunnallisiin riskitekijöihin sekä sukupuolihormoneihin.

Suomalaiset kuluttavat paahdettua kahvia vuosittain noin 9 kg henkeä kohden.

Sekä miehillä että naisilla runsaampi kahvinjuonti korreloi pienempien haaraketjuisten aminohappojen pitoisuuksien kanssa veressä. Näiden aminohappojen pitkäaikaisesti kohonneet pitoisuudet on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty insuliiniresistenssiin ja suurempaan tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Sukupuolten välillä eroja

Selvimmät erot miesten ja naisten välillä liittyivät hormoneihin. Enemmän kahvia juovilla miehillä oli suotuisampi glukoosi- ja insuliiniprofiili. Heillä oli myös enemmän kokonais- ja biologisesti käytettävissä olevaa testosteronia sekä enemmän sukupuolihormoneja sitovaa globuliinia eli SHBG:tä. Toisaalta vapaan testosteronin määrä ja vapaan androgeeni-indeksin arvo olivat hieman pienempiä.

Naisilla yhteydet hormoneihin olivat vähäisempiä. Suurempi kahvinjuonti oli yhteydessä suurempaan SHBG-pitoisuuteen ja pienempiin vapaan androgeenin pitoisuuksiin.

– Miljoonat ihmiset juovat kahvia päivittäin, mutta tiedämme edelleen yllättävän vähän siitä, miten kahvi liittyy aineenvaihduntaan ja hormoneihin, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Luca Verroest.

Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että hormonaaliset mekanismit voivat osaltaan selittää kahvinjuonnin ja aineenvaihdunnan terveyden välistä yhteyttä.

Tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida sanoa, että kahvinjuonti aiheuttaisi havaitut muutokset. Kyseessä oli havainnoiva tutkimus, jossa tarkasteltiin eri tekijöiden välisiä yhteyksiä.

Fakta

Suomalaiset kuuluvat maailman innokkaimpiin kahvinjuojiin

  • Suomalaiset kuluttavat paahdettua kahvia vuosittain noin 9 kg henkeä kohden. 
  • Miehistä 89 % ja naisista 83 % juo kahvia, vanhemmissa ikäluokissa kahvinjuojien osuus on suurempi kuin nuorimmassa ikäluokassa.
  • Suomessa on perinteisesti suosittu vaaleapaahtoisempaa kahvia kuin useimmissa muissa maissa, mutta viime vuosina tummien paahtojen myynti on noussut noin 20 prosenttiin kaikesta suomalaisten juomasta kahvista.

Lähde: kahvi.fi

Mitä mieltä olit artikkelista?

Found interesting 1 times
Wants more of this 0 times
Didn't get it 0 times
Next please 0 times