mieli

29.6.2026

Elämän ei kuulu olla pelkkää draamaa

Suuretkin tunnekuohut ovat normaaleja kriisien tai haastavien elämäntilanteiden yhteydessä. Jos kuohuntaa on toistuvasti ja pitkäaikaisesti jopa ilman selkeää syytä, kyse voi olla epävakaasta persoonallisuushäiriöstä.

Teksti Janita Virtanen
Kuva Istock

Jotkut ihmiset ovat ylipäätään toisia tunteellisempia ja alttiimpia suurillekin mielialan heilahteluille, jotka voivat aiheuttaa ongelmia varsinkin ihmissuhteissa. Epävakaassa persoonallisuushäiriössä tällainen oireilu jatkuu yhtäjaksoisesti vuosia. Häiriöstä kärsivät ovat muita herkempiä ympäristön ärsykkeille, mutta olennaista on myös se, että mielialan vaihtelut tai tunnekuohut eivät edes vaadi varsinaisia laukaisevia tekijöitä, kuvailee Turun yliopiston psykiatrian professori Jyrki Korkeila.

– Muiden on usein vaikea ymmärtää tai havaita, mistä raju reaktio tuli, eli kyse voi olla hyvin pienistä asioista. Tunteet voivat mennä monta kertaa päivässä laidasta laitaan ilman mitään ulkoista syytä. Ihmissuhteissa tilanteisiin liittyy usein jonkinlaista väärintulkintaa.

Epävakaan persoonallisuushäiriön voi tunnistaa myös siitä, että se alkaa tyypillisesti nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Lievä häiriö voi mennä itsestään ohi iän myötä, kun nuoruuden impulsiivisuus heikkenee. Vakavammasta häiriöstä sen sijaan voi olla nähtävissä ensimmäisiä merkkejä jo lapsuudessa.

– Näiden potilaiden vanhemmat usein kuvailevat, että nämä ihmiset ovat olleet hyvin vaikeahoitoisia jo lapsena ja kärsineet jonkinlaisista vaikeuksista.

Epävakaa persoonallisuushäiriö näkyy yleensä selvimmin häiriöstä kärsivien ihmissuhteissa, jotka voivat olla äärimmäisen intensiivisiä ja myrskyisiä. Ihmisen on vaikea saada muodostettua vakaita ja pitkäaikaisia ihmissuhteita, ja varsinkin seurustelusuhteet tuppaavat jäämään hyvin lyhytkestoisiksi.

Opinnoissa ja työelämässä pärjääminen riippuu Korkeilan mukaan epävakaan persoonallisuushäiriön vaikea-asteisuudesta sekä ihmisen lahjakkuustasosta.

– Osalla voi olla vaikeuksia saada opintoja loppuun tai säilyttää työpaikkaa. Vointi voi vaihdella lyhyessäkin ajassa niin rajusti, että työelämään sijoittuminen ei välttämättä onnistu.

”Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät ihmiset yleensä kyllä tunnistavat itsekin, että jokin on vialla.”

Vaikeudet johtavat avun hakemiseen

Epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosia ei lähes koskaan aseteta vielä nuoruudessa, sillä diagnoosi edellyttää, että ongelmia on ollut pitkäaikaisesti ja ne jatkuvat vielä nuoruusiän jälkeenkin ilman selittäviä tekijöitä. Korkeilan mukaan diagnoosiin päädytään useimmiten noin 20 vuoden iässä.

– Silloin ihmiset yleensä päätyvät hoitoon, kun tulee esimerkiksi jonkinlaista itsensä vahingoittamista tai hankalaa ahdistuneisuutta tai masennusta. Monella on epävakaan persoonallisuushäiriön rinnalla jokin muu mielenterveyshäiriö ja osalla myös päihdeongelma tai ADHD.

Korkeila kertoo, että epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät ihmiset yleensä kyllä tunnistavat itsekin, että jokin on vialla, ja usein siksi hakevat ennemmin tai myöhemmin apua.

– Tähän häiriöön usein liittyy sellaista, että ihminen häpeää itseään niin paljon, että saattaa ajatella, onko minulla edes oikeutta elää, kun olen niin kauhea. Itseä ja muita ihmisiä koskevat ajatukset voivat olla todella vääristyneitä ja kielteisiä. Moni ei oikein tiedä, millainen ihminen itse edes on, kun mielipiteetkin voivat vaihdella kuin tuuliviiri jopa päivän aikana.

Taustalla geneettistä alttiutta tai kaltoinkohtelua

Korkeilan mukaan epävakaan persoonallisuushäiriön taustalla on usein geneettistä alttiutta, eli jos häiriö kulkee omassa suvussa, sen kehittyminen on selvästi todennäköisempää. Lisäksi häiriölle altistavat kaikki sellaiset biologiset tekijät, jotka vaikuttavat oleellisesti otsalohkon kehitykseen.

– Esimerkiksi äidin raskaudenaikainen tupakointi on yksi tällainen tekijä.

Myös kasvuympäristöllä ja sillä, millaisia omat huolenpitäjät ovat olleet erityisesti lapsuuden varhaisina vuosina, on suuri merkitys.

– Varsinkin vakavammasta häiriöstä kärsivillä on usein ollut lapsuudessa todella epävakaa ympäristö, ja vanhemmilla on voinut olla vakavia mielenterveys- tai päihdeongelmia. Nämä ihmiset ovat myös voineet joutua lapsuutensa ja nuoruutensa aikana toistuvasti ja vakavasti kaltoinkohdelluiksi.

Hoidolla eroon haasteista

Korkeilan mukaan suurin osa potilaista pääsee oikeanlaisella hoidolla eroon suurimmista haasteistaan. Tiettyjä oireita voidaan helpottaa erilaisilla lääkehoidoilla, mutta häiriön hoidossa korostuu terapian merkitys. Korkeila kertoo, että parhaita tuloksia on saatu dialektisella käyttäytymisterapialla ja skeematerapialla, joita on tarjolla ympäri Suomen.

– Usein erityisesti ryhmämuotoiset psykoterapeuttiset hoidot ovat näille potilaille hyödyllisiä. Myös psykoedukaatio on tärkeää, eli potilaalle kerrotaan tarkkaan, mistä häiriössä on kyse.

Epävakaan persoonallisuushäiriön terapiahoito perustuu erilaisten ahdistuksen ja tunteiden hallintakeinojen sekä rauhoittumismenetelmien opettelun ympärille.

– Häiriöön liittyy usein eskaloituvaa dysforiaa, eli tulee äkillisesti todella tuskainen olo, jota helpottaakseen nämä ihmiset saattavat vahingoittaa itseään. Terapiassa etsitään keinoja, joilla ihminen voi rauhoittaa itseään tällaisissa tilanteissa satuttamatta itseään.

Korkeila huomauttaa, että potilaiden on myös tärkeä oppia tunnistamaan, millaisiin tilanteisiin he reagoivat, jotta he eivät enää reagoisi niihin yhtä rajusti.

Kun hallitsemattomasta tuskaisuudesta on päästy eroon, terapiassa pyritään kartoittamaan ihmisen elämäntilannetta, ihmissuhteita ja historiaa.

– Toipuminen voi olla joskus jopa ihmeellisen hyvää ja muutos jopa dramaattinen. Minulla on sellaisia potilaita, jotka ovat käyneet vastaanotollani vuosikymmeniä joko tiiviisti tai harvajaksoisemmin.

Korkeila kertoo, että lievempään epävakaaseen persoonallisuushäiriöön voi riittää avuksi Kelan korvaama psykoterapia.