henkilö
Daniel Virtanen: ”Haaveena työ eläinten parissa”
Suositusta Petos-sarjasta tunnettu näyttelijä Daniel Virtanen on rakentanut uraansa niin teatterin, television kuin elokuvan parissa. Näyttelijäntyön ohella hänellä on yllättävä haave hevosten parissa.
Teksti Jaana Kalliokoski
Kuvat Vilja Harala
Tällä hetkellä voin Ihan hyvin, ja elämä on hyvää. Viimeinen vuosi on ollut seesteinen ja työn puolesta hiljainen. Olin mukana Kansallisteatterin Hautakivi-nimisessä monologissa ohjaajan assistenttina. Keväällä kuvattiin uskonnollisen kulttiin liittyvää televisiosarjaa, jossa olen mukana näyttelemässä.
Joka päivä pitäisi yrittää, etten toistaisi eilisen virheitä. Ja joka päivä voisin olla parempi versio itsestäni, mutta huomaan, että toistan silti samoja asioita. Yritän olla vertaamatta itseäni muihin.
Aamuni alkavat usein yhteisellä kävelylenkillä koirani Bieggan kanssa. Se on kulkenut mukanani siitä lähtien, kun noin kahdeksan vuotta sitten olin Inarissa turistioppaana. Otin sen itselleni, sillä se olisi muuten joutunut saunan taakse. Biegga on hyvä tyyppi, mutta hyvin reviiritietoinen, eikä se oikein pidä muista koirista.
En pärjäisi ilman rakkaitani, tyttöystävää ja koiraa sekä ystäviä. Minulla on muutama läheinen ystävä, joiden kanssa tulee jaettua ilot ja surut.
Haasteellisinta arjessa on päätösten tekeminen. En oikein osaa tehdä niitä, sillä valtaosan ajasta olen dissosioitunut eli jumitan monta tuntia jotain pientä asiaa enkä osaa tarttua toimeen. Saatan esimerkiksi mennä listan kanssa kauppaan ja silti unohtaa tuoda sieltä asioita.
Käyn mielelläni uimahallissa. En varsinaisesti ui matkaa, sillä pidän eniten saunomisesta ja kylmäaltaassa pulahtamisesta. Se on minulle tuttu rituaali, jossa ei ole muuttujia. Tykkään uimahallien tunnelmasta. Kukaan ei ole siellä huonolla tuulella. Tila on hyvin intiimi, siellä ollaan yksin mutta silti yhdessä.
”Suhteemme on tasavertainen. Lämmin.”
Jaksan paremmin, kun urheilen säännöllisesti. Käyn pääasiassa kuntosalilla ja jos en urheile, huomaan olevani paljon väsyneempi. En kuitenkaan missään nimessä harrasta mitään joukkueurheilua, en edes juoksua.
Lautaselle valitsen vain jotain henkeni pitimiksi. Olen huono syömään, enkä ole millään tavalla kulinaristi. Tyttöystäväni on vegaani, ja hän kokkaa meistä kahdesta enemmän, joten minun tulee syötyä vegaanisesti. Kun olen yksin, syön huonosti, sillä en tunnista nälkäsignaalia kovin hyvin. Huomaan kuitenkin, että menen epäkuntoon, jos en syö ja tulen huonolle tuulelle.
Rutiinit ovat minulle vuosi vuodelta tärkeämpiä, varsinkin, jos olen nukkunut huonosti. Olen myös huono nukkumaan. Ennen porskutin viiden tunnin yöunilla, mutta nykyään se ei vain onnistu.
Yritän lisätä rutiineja ja elämänhallintaa sekä toisaalta vähentää kiirettä. Yritän tehdä asioita enemmän harkitusti. En ole rutiineja rakastava ihminen, mutta voin paremmin, jos en ajelehdi koko ajan kaikkialle, ja rutiinit vähentävät ajelehtimista.
En stressaa yleisesti ottaen asioista. Asiat menevät niin kuin menevät, ja uskon kohtalon pyörään. Osaan erottaa hyvin asiat, joihin pystyn vaikuttamaan ja toisaalta ne, joihin en pysty. Elämänkatsomukseni on maagillinen, eli kaikkea ei voida selittää tieteellä.
En jännitä kameraa nykyään. Kameran edessä on helppoa, kun kyseessä on kohtaus, jossa olen sisällä, eikä ole aikaa ajelehtia. Jos jostain syystä jännitän, en mene lukkoon vaan jännitys purkautuu sähläämisenä. Ohjaajalla on tässä iso rooli. Jos on hyvä ohjaaja, saan kokeilla ja versioida roolissani. Jännitystä helpottaa sekin, kun ymmärtää, että kuvauksissa kaikki ei ole omilla harteilla.
Olen tehnyt töitä hevosten parissa kuutisen vuotta ympäri Eurooppaa, esimerkiksi Pohjois-Norjassa, Irlannissa, Espanjassa ja Tanskassa. Kaikki lähti siitä, kun pohjoisnorjalaisessa tallissa etsittiin kengittäjää. Ilmoitin, että haluaisin oppia sitä, ja pääsin sinne töihin työvoimatoimiston korotetulla päivärahalla.
Olen innostunut hevosen kengittämisestä. Vuosi sitten aloin opiskella kengitystä Harjun oppimiskeskuksessa. Vielä en osaa kengittää kunnolla, sillä jouduin jättämään opinnot tauolle alaselkäongelmien vuoksi. Nyt yritän kuntouttaa selkääni. Kengittämistä opetellaan mestari–kisälli-tyylillä, ja oma mestarini on mahtava tyyppi.
Haaveilen, että minusta tulisi kengittäjä. Se olisi mukava sivutyö näyttelyn ohella. Olen itseoppinut ratsastaja ja tulen hevosten kanssa hyvin juttuun. Hevonen on kuin peili: Jos olet itse rauhallinen ja rehellinen, hevonen heijastaa kaiken takaisin.
Haluaisin elämääni lisää rauhaa ja tasapainoa. Haluan tutkia, mitkä asiat ovat oikeasti merkityksellisiä.
Julkaistu Terveydeksi! 2/2026