Apteekkari Vastaa
Mistä Schengen-todistuksen saa?
Kuulin, että tarvitsen lääkkeilleni Schengen-todistuksen lomamatkalle Eurooppaan. Mikä Schengen-todistus on ja mistä sen sellaisen saa? En löytänyt OmaKanta-palvelusta mahdollisuutta tulostaa tällaista.

Schengen-todistus osoittaa yksityishenkilön mukanaan kuljettamien lääkkeiden tarpeen matkustettaessa niin sanotulla Schengen-alueella, johon kuuluu 29 Euroopan maata. Todistus vaaditaan vain tietyistä erikseen määritellyistä keskushermostoon vaikuttavista lääkeaineista.
Kyse on määrämuotoisesta viranomaistodistuksesta, jonka laatiminen tässä erityistapauksessa on ”ulkoistettu” apteekeille. Maksullinen todistus laaditaan yhtä matkaa varten, ja siihen merkitään muun muassa matkan kesto ja matkan aikana hoitoon tarvittava lääkemäärä. Lisäksi todistukseen on merkittävä muun muassa passin numero.
Koska Schengen-todistus laaditaan tiettyä matkaa varten ja sillä on muutenkin rajoitettu voimassaoloaika, sitä ei voi tulostaa mistään itse. Apteekissakin se tehdään ”käsityönä”.
On hyvä muistaa, että reseptilääkkeittään ulkomaille kuljettavan pitää aina tarvittaessa pystyä tullissa todistamaan oikeutensa lääkkeiden hallussapitoon. Tätä varten apteekki voi tulostaa ja allekirjoittaa toivomistanne resepteistä englanninkielisen jäljennöksen. Tämä koskee siis kaikkia reseptilääkkeitä siitä riippumatta, ovatko ne Schengen-todistusmenettelyn piirissä vai eivät.

Apteekkari
Petteri Henriksson
Karjaan apteekki
Julkaistu Terveydeksi! 3/2026
Mitä haluaisit tietää apteekkiasioinnista?
Voit lähettää oman kysymyksesi lääkkeistä, itsehoidosta ja apteekkitoiminnasta.