Terveys

24.8.2026

ADHD vai jotain ihan muuta?

Nuoret naiset ovat hakeutuneet ahkerasti ADHD-tutkimuksiin. Onko kyse ”trendidiagnoosista”, jota epäillään turhaan? Vai onko tyttöjen ADHD todella niin alidiagnosoitu, että tutkimukset usein johtavat diagnoosiin?

Teksti Janita Virtanen
Kuva Istock

Aikuisten ADHD:tä on käsitelty julkisuudessa viime vuosina näkökulmalla, jonka mukaan varsinkin nuoret naiset ikään kuin haluaisivat itselleen ADHD-diagnoosin selittämään tiettyjä oireita, kuten keskittymisvaikeuksia ja saamattomuutta.

ADHD:hen erikoistunut psykiatrian erikoislääkäri, kognitiivinen psykoterapeutti ja dosentti Sami Leppämäki huomauttaa, että yleinen tietoisuuden lisääntyminen on lisännyt ADHD-tutkimuksiin hakeutumista ja diagnooseja. Toisaalta se on lisännyt myös itsediagnostiikkaa, jossa omia oireita on herkästi tulkittu ADHD:stä johtuviksi.

– Kun puhutaan ADHD:stä, olennaista on, että oireet ovat alkaneet jo lapsuudessa ja jatkuneet pitkäaikaisesti. Jos oireet ja haasteet ovat alkaneet vasta aikuisena, kyse ei ole ADHD:stä, ja taustalla voi olla melkein mitä tahansa: stressiä, kuormitusta, masennusta tai univaikeuksia.

Leppämäki näkee vastaanotollaan näitä molempia: ihmisiä, joiden oireiden takaa löytyykin esimerkiksi työuupumus, sekä ihmisiä, joilla on ollut ADHD:n takia vaikeuksia koko elämänsä ajan, ja joiden sietokyky on vihdoin ylittynyt.

Varsinkin 21–30-vuotiaiden naisten ADHD-diagnoosit ovat yleistyneet Suomessa todella jyrkästi 2020-luvulla.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että lähtötaso on ollut niin matala, että vasta nyt aletaan olla nuorten naisten osalta kansainvälisten tutkimusten mukaisissa arvoissa. Suomihan tulee aina vähän jälkijunassa, ja nyt myös nuoret naiset alkavat olla aika lailla hoidossa.

Leppämäki huomauttaa, että yli 30-vuotiaissa on edelleen merkittävästi alidiagnostiikkaa, ja hänen vastaanotollaan korostuvatkin tällä hetkellä 35–45-vuotiaat. Yli kolmekymppisten vähäisempää diagnosointia voi selittää se, että he ovat usein oppineet pärjäämään oireidensa kanssa niin hyvin, etteivät hakeudu tutkimuksiin.

”Pojilla se on ADHD ja tytöillä vain huonoa käyttäytymistä.”

– ADHD-tutkimuksiin lähtemisen perusteiden pitäisikin aina olla nimenomaan oireiden aiheuttamassa haitassa ja vaikeuksissa, joita ihmisellä on elämässä.

Leppämäki muistuttaa, että yleinen keskustelu ADHD:n yleisyydestä ei saisi koskaan vaikuttaa siihen, miten ADHD:tä itsellään epäilevä potilas kohdataan vastaanotolla.

– Eli lääkäri ei voi todeta, että nyt on ADHD:tä diagnosoitu niin paljon, että ei sinulla voi olla sitä. Minulla on jopa sellaisia pitkäaikaisia potilaita, jotka ovat jo hyötyneet lääkehoidosta ja tulevat nyt vastaanotolle kysymään, onkohan minulla varmasti ADHD, kun niin paljon puhutaan, että tämä on tällainen muotidiagnoosi ja keksitty juttu, Leppämäki harmittelee.

”Hektinen nykymaailma ja digitaalisen median koukuttavuus jo itsessään tuottavat ja ruokkivat keskittymisvaikeuksia.”

Tyttöjen ADHD:tä ei tunnisteta

ADHD:n diagnosoinnin mediaani-ikä on suomalaispojilla 11 vuotta ja suomalaisnaisilla 20 vuotta. ADHD:tä on kautta aikojen pidetty nimenomaan ylivilkkaiden poikien diagnoosina, mutta Leppämäen mukaan ADHD:tä on todellisuudessa suurin piirtein yhtä paljon sekä pojilla että tytöillä.

– Pojilla on enemmän ulospäin näkyviä oireita, eli yliaktiivisuutta, ylivilkkautta ja käytösoireita, kun taas tytöillä oirekuva saattaa olla enemmän tarkkaamattomuuspainotteinen.

Toisaalta siitäkin on tutkimusnäyttöä, että tytöillä ylivilkkauttakaan ei välttämättä tunnisteta ADHD:stä johtuvaksi.

– Eli pojilla se on ADHD ja tytöillä vain huonoa käyttäytymistä. Erot näkyvät erityisesti ala-asteikäisissä lapsissa ja alkavat tasoittua jo teini-iässä. Nuoressa aikuisuudessa yleisyys taitaa olla naisilla jopa miehiä korkeampi.

ADHD ei ole tarkkarajainen diagnoosi, vaan kimppu erilaisia oireita, jotka alkavat jo lapsuudessa. Leppämäen mukaan hyvin keskeinen ADHD:n oire ovat esimerkiksi tunnesäätelyn vaikeudet, jotka vaikuttavat ihmissuhteisiin ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen.

– ADHD yleensä näkyy parisuhteiden laadussa ja määrässä, eli heillä on enemmän avioeroja ja he useammin asuvat yksin.

ADHD:n vaikutukset näkyvät herkästi myös ihmisen sosioekonomisessa asemassa sekä koulutus- ja tulotasossa: ihminen ei saa omaa potentiaaliaan toteutettua.

– ADHD:hän ei ole älyn puutetta, vaan se on keskittymisen puutetta. Älykäskään ihminen ei opi, jos hän ei pysty keskittymään, hänen työmuistinsa toimii heikosti, asiat unohtuvat eikä hän jaksa opiskella tai istua paikoillaan pidempiä aikoja.

Esimerkiksi univaikeudet eivät ole ADHD:n diagnostinen kriteeri, mutta ne hyvin usein liittyvät ADHD:hen. Ihmisen on vaikea rauhoittua nukkumaan ja univaihe on viivästynyt.

– Monella on ollut lapsuudesta ja nuoruudesta asti univaikeuksia, ja sehän tietysti heikentää keskittymistä entisestään. ADHD vaikuttaa usein myös ihmisen itsetuntoon, ja sekin heikentää pärjäämistä, kun ihminen ei luota ja usko itseensä. ADHD-oireiden aiheuttamat haitat kumuloituvat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa.

Nopea arvio lisää väärän diagnoosin todennäköisyyttä

Leppämäen mukaan selvästi yleisin syy siihen, miksi ADHD-tutkimuksissa ei päädytä diagnoosiin, on nimenomaan se, että puuttuu ADHD:lle tyypillinen, koko elämän mittainen kehityskaari.

Esimerkiksi keskittymisvaikeudet eivät ole spesifisti ADHD:n oire, vaan ne liittyvät käytännössä lähes kaikkiin mielenterveyden häiriöihin: masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin, päihdehäiriöihin ja kaikenlaisiin unihäiriöihin.

– Riittämättömällä unella on suorastaan tuhoisia vaikutuksia keskittymiskykyyn.

Leppämäki huomauttaa, että hektinen nykymaailma ja digitaalisen median koukuttavuus jo itsessään tuottavat ja ruokkivat keskittymisvaikeuksia.

– Myös opintojen ja työelämän vaatimukset ovat muuttuneet kuormittavammiksi.

Leppämäen mukaan ADHD-tutkimuksiin liittyy aina epävarmuustekijöitä, mistä syystä sataprosenttista varmuutta ADHD:stä on mahdotonta saada. Huolellinen diagnostiikka kuitenkin vähentää väärän diagnoosin todennäköisyyttä.

– Siitä on jopa tutkimusnäyttöä, että nopea, yhden kerran arvio lisää väärien positiivisten diagnoosien määrää.

Tutkimuksissa tulisikin aina tehdä huolellinen kartoitus ihmisen koko elämästä.

– Tämä on kultainen vakio, jota pitäisi aina noudattaa – ja erityisesti tässä tilanteessa, kun tutkimuksiin hakeutuminen on lisääntynyt. Mitä enemmän ihmisiä hakeutuu vastaanotolle arvioimaan tätä asiaa, sitä todennäköisempää on, että taustalla ei ole ADHD:tä.

Kun Leppämäki aloitti työssään noin kaksikymmentä vuotta sitten, valtaosalla ADHD-arvioon hakeutuneista oli ADHD. Nykyään tilanne on toinen.

Diagnoosilla on usein suuri vaikutus ihmisen elämään

Lääkehoidosta käydään aina keskustelua ADHD-diagnoosin jälkeen, ja Leppämäen mukaan aikuisistakin noin 90 prosenttia päätyy lääkehoitoon.

– Joillekin riittää se, että he saavat tavallaan selityksen sille, miksi asiat ovat menneet tällä tavalla.

Moni hyötyy myös psykoterapiasta ja oppii sen avulla pärjäämään paremmin oireidensa kanssa.

Diagnoosilla ja oikeanlaisella hoidolla on usein suuri vaikutus ihmisen elämään.

– Monen elämässä on tapahtunut hoidon aloittamisen jälkeen selkeä, käänteentekevä muutos, eli ihminen on saanut opintonsa suoritettua, ensimmäisen pitkäaikaisen työpaikan tai ensimmäisen pidempiaikaisen parisuhteen.

Leppämäki nostaa esille viimevuotisen tutkimuksen, jonka mukaan masennuslääkkeiden käyttö vähenee merkittävästi ADHD-diagnoosin jälkeen – eli masennuslääkkeillä on tavallaan hoidettu ADHD:n seurauksia.

– Kun on vaikea saada asioita aikaan ja on paljon vastoinkäymisiä elämässä, tulee helposti masennusoireilua, jota sitten lähdetään hoitamaan. Mutta kun hoidetaankin syy oireiden taustalla, psyykkiset oireet jäävät pois ja hoidontarve vähenee tai saattaa loppua kokonaan.