Hyppää sisältöön

Näin suojaat lemmikkisi punkeilta

Punkit voivat aiheuttaa myös koiralle vakavan sairauden, kuten borrelioosin. Punkkisuoja ja säännöllinen punkkitarkistus ehkäisevät tartuntoja tehokkaasti.

Teksti Tiina Laaninen
Kuvat Getty Images

Punkkeja tavataan nykyään lähes koko Suomessa maaliskuun alkupuolelta pitkälle syksyyn saakka. Käytännössä punkkikausi alkaa silloin, kun yöpakkasia ei enää ole. Tämä on hyvä ajankohta aloittaa lemmikin säännölliset punkkitarkistukset ja punkkitorjunta.

Punkkitarkistus rutiiniksi

Koiran iho kannattaa käydä punkkiaikaan päivittäin läpi rapsutellen tai punkkikamman avulla. Yleisimmin punkki tarttuu koiraa jalkoihin tai pään alueelle, kuten kaulalle, korviin tai silmäluomiin. Erityisen huolellinen tarkistus on hyvä tehdä, jos koira on liikkunut metsässä, heinikossa, märillä ojanreunoilla tai lampien läheisyydessä.

Borrelioosi aiheuttaa monia oireita

Koira voi saada punkin puremasta borrelioosin tai anaplasman. Borrelioositartunta oireilee koiralla esimerkiksi jalasta toiseen siirtyvänä ontumisena, kuumeiluna, väsymyksenä ja veriarvomuutoksina. Joskus koira voi olla vain vaisu ja normaalia ruokahaluttomampi. Borrelioosissa oireet voivat ilmaantua vasta kuukausien päästä tartunnasta.

Anaplasman oireet ilmaantuvat yleensä nopeammin ja ovat samankaltaisia kuin borrelioosin. Molemmat sairaudet vaativat eläinlääkärin diagnoosin, ja niihin tepsii antibioottikuuri. Myös kissa voi sairastua punkin puremasta, mutta oireet ovat yleensä lievemmät.

Punkit viihtyvät erityisesti ruohikkoalueilla, pensaikoissa, heinikoissa ja aluskasvillisuudessa.  

Punkkivalmisteissa on valikoimaa

Punkkien levittämiä sairauksia voi torjua monilla eri valmisteilla. Sopivimman tuotteen löytää punnitsemalla eri valmisteiden hyötyjä ja haittoja. Koiran ikä ei niinkään vaikuta valintaan, mutta esimerkiksi perinnöllisillä sairauksilla voi olla merkitystä. Paksu turkki ja pohjavilla suojaavat yleensä jonkin verran punkeilta.

Perinteisiä keinoja ovat punkkipannat, paikallisvaleluliuokset ja suun kautta otettavat tabletit. Uusin vaihtoehto on eläinlääkärin antama pistos, jonka vaikutus kestää 12 kuukauden ajan.

Lääkkeettömien vaihtoehtojen, esimerkiksi yrttipantojen, tehosta ei juuri ole tieteellistä näyttöä.

Lääkevalmisteita saa sekä reseptillä että ilman reseptiä. Sopivan vaihtoehdon valinnasta kannattaa jutella joko eläinlääkärin tai farmaseutin kanssa. Valinnassa kannattaa huomioida myös se, että esimerkiksi liuoksista suurin osa vain tappaa punkit, mutta jotkin tuotteet myös karkottavat niitä.

Erityisen tarkkana kannattaa olla koiranpentujen kanssa, jotta lääkeannos ei ole suurempi kuin minkä koira tarvitsee.

Tabletit helppo ja tehokas keinoa estää tartuntoja

Yleisin valinta nykyisin koirien punkintorjuntaan lienee suun kautta otettava tabletti. Se ei karkota punkkeja, vaan tappaa punkin kiinnittymisen jälkeen, jolloin punkki tippuu vuorokauden kuluessa kuolleena ihosta pois. Eli punkki ei vain irtoa, vaan kuolee, eikä se esimerkiksi sohvalle joutuessaan pyri enää tarttumaan ihmiseen. Samaan tapaan toimii pistoksen antama punkkisuoja.

Tabletit ovat yleensä koiran mielestä hyvänmakuisia, joten ne on helppo antaa. Tabletit ovat hyvin siedettyjä, ja ne aiheuttavat vain harvoin haittavaikutuksia, kuten ripulointia ja pahoinvointia.

Tabletteja saa nykyään apteekista myös ilman reseptiä.

Paikallisvalmisteet vaativat tarkkuutta

Paikallisvaleluliuos valellaan koiran iholle neljän viikon välein. Lääkkeellinen punkkipanta taas vaikuttaa tavallisesti vajaan kahden kuukauden ajan. Osa pannoista poistetaan uimisen ajaksi.

Panta ja liuos sisältävät tavallisesti hyönteismyrkkyä. Jos perheessä on lapsia, liuoksen ja pannan kanssa on oltava tarkka. Tämä tarkoittaa, että koiraa ei kannata silitellä ennen kuin vaikuttava aine on imeytynyt koiran ihoon. Jos perheessä on useita koiria, on tärkeä varmistaa, että lemmikit eivät pääse nuolemaan toisensa ihoa. Ihmisten ja koirien kannattaa välttää uimista samassa altaassa, koska vaikuttavaa ainetta voi liueta veteen. 

Näin poistat punkin

Jos punkki kiinnittyy koiran ihoon, se kannattaa poistaa mahdollisimman pian punkkipihtien tai -lasson avulla. Punkki irtoaa parhaiten, kun sitä vetää ihosta ulospäin, eikä kierrä. Punkin irtoamisen jälkeen omat kädet on hyvä pestä huolellisesti ja lemmikin iho käsitellä paikallisantiseptilla. Mitä vähemmän aikaa punkki on ollut iholla, sitä epätodennäköisempää on, että se aiheuttaa lemmikin sairastumisen.

Asiantuntijana eläinlääkäri Jussi Laitinen, Hervannan Eläinlääkärit

Julkaistu Terveydeksi 2/2026

Mitä mieltä olit artikkelista?

Found interesting 1 times
Wants more of this 0 times
Didn't get it 0 times
Next please 0 times