Diabetes tuplaa sepelvaltimotaudin ja aivohalvausten riskin

15.7.2010

Diabetesta sairastavat aikuiset sairastuvat sepelvaltimotautiin ja aivohalvauksiin jopa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin terveet.

Teollistuneissa maissa diabetes liittyy joka kymmenenteen verisuonitautikuolemaan, Lancet-lehdessä julkaistut tulokset osoittavat.

Tulokset perustuvat yli 700 000 tyypin 1 tai 2 diabetesta sairastavan terveystietoihin yli sadasta seurantatutkimuksesta. Keskimäärin kymmenvuotisten seurantojen aikana heille sattui yhteensä 53 000 verisuonitautien oiretta.

Vain osa yhteyksistä selittyi veren rasvoilla, korkealla verenpaineella ja ylipainolla, joten diabeteksen haitat välittyvät myös muita reittejä. Veren glukoosipitoisuus ei kuitenkaan ennustanut terveiden sydänriskejä, tuloksista ilmeni.

Etenkin tyypin 2 diabetes on yleistynyt hurjasti viimeisimpien vuosikymmenten aikana ja tulee yleistymään entisestään. Suomessa noin 16 prosenttia aikuisista miehistä ja 11 prosenttia naisista sairastaa tyypin 2 eli aikuisiän diabetesta. Tyypin 1 diabetes todetaan vuosittain noin kuudella alle 15-vuotiaalla kymmenestätuhannesta. Myös se on yleistynyt. (Uutispalvelu Duodecim)