Minulle on vuosien aikana sattunut usein niin, että olen mennyt apteekkiin hakemaan lääkettä vanhentuneella reseptillä. Edellisestä hausta on ollut kolme kuukautta, enkä ole huomannut reseptistä, että se olisi uusittava. Eikö apteekki voisi laittaa reseptiin tarran tai leiman, jossa lukisi, että resepti on uusittava? Ei pitäisi olla kovin vaikeaa.
apteekkari vastaa:
Olemme pohtineet paljon samaa asiaa täällä apteekissa. Reseptin vanhenemisen lisäksi ongelmia aiheuttaa myös se, onko kauan käytetyssä ja paljon merkintöjä sisältävässä reseptissä lääkkeitä jäljellä vai ei.
Vielä muutamia vuosia sitten apteekeissa oli tapana lyödä reseptiin leima ”Lääkärin uusittava”. Osa potilaista hyötyi siitä. He veivät reseptin uusittavaksi ja hakivat sitten aikanaan lääkkeensä.
Toisille taas kävi niin, että he veivät vähän ajan kuluttua reseptin turhaan uudestaan uusittavaksi, kun vanha leima näkyi edelleen reseptissä. Lääkäri kirjoitti viestin, että resepti on jo uusittu! Apteekissa taas peitettiin vanhoja leimoja pienillä valkoisilla tarroilla. Käytäntö aiheutti paljon turhaa vaivaa, ja sekaannuksia oli vähintään yhtä paljon kuin nykyään.
Aivan vastaavasti sekaannuksia syntyy, jos reseptiin leimataan tai liimataan tarra ”Tässä reseptissä jäljellä”. Leima tai tarra pitäisi voida poistaa oikeaan aikaan, jotta tällainen menettely toimisi.
Reseptistä kannattaa tarkistaa, että sen kirjoittamis- tai uusimispäivästä ei ole vuotta kauempaa. Resepti on voimassa yhden vuoden. Jos reseptillä on aiemmin otettu lääkkeitä, lomakkeen kaksi viimeistä käytettyä ruutua kertovat, paljonko lääkkeitä on jäljellä.
Ruudussa 1 olevat numerot kertovat miten paljon ensimmäistä lääkettä on jäljellä, ja ruudun 2 luku kertoo toisen lääkkeen jäljellä olevan määrän. Jos ruudussa on viiva, lääke on reseptistä loppu.
Siinä tapauksessa, että reseptin uusimispäivämäärä on tuoreempi kuin viimeinen apteekin leima, resepti on uusittu, ja sillä saa lääkkeitä kuten lääkärin alun perin kirjoittamalla reseptillä viivoista huolimatta.
Väistämättä tulee mieleen vielä se kolmas ja ehkä eniten keskustelua aiheuttava asia apteekissa, eli Kelan korvausaikataulu. Kela maksaa vuodessa yli miljardilla eurolla lääkekorvauksia, joten on ymmärrettävää, että yhteiskunnan kustantamassa systeemissä on oltava tarkat pelisäännöt.
Erityiskorvattavissa (korvaus 72 tai 100 prosenttia) lääkkeissä seuraava lääke-erä korvataan vasta, kun edellinen on käytetty lähes loppuun. Jos edellisellä kerralla on otettu kolmen kuukauden lääkkeet, Kela joustaa korkeintaan 14 päivää. Kuukauden lääkkeissä joustoaika on vain 5 päivää.
Monet asiakkaat harmittelevat, kun he saavat yhden lääkkeensä korvattuna tänään ja toisen ylihuomenna. Töissä käyvälle, paljon liikkuvalle ihmiselle on suhteellisen vaivatonta piipahtaa apteekkiin uudestaan, mutta välillä systeemi tuntuu aivan kohtuuttomalta huonokuntoisille eläkeläisille tai muuten vaikeasti liikkuville ihmisille. Ylimääräisistä apteekkireissuista kertyy myös kustannuksia ja usein myös ilmastoa rasittavia päästöjä.
Minusta olisi paikallaan, että farmaseutit ja proviisorit voisivat joskus joustaa 2–3 päivää korvausaikataulussa. Tavalliset ihmiset käyttävät lääkkeitään vastuuntuntoisesti, ja pieni väärinkäyttäjien ryhmä on suhteellisen helposti suljettavissa pois. Apteekit kontrolloivat monta muutakin asiaa lääkkeitä käytettäessä. Tämäkin kyllä sujuisi.
Lopuksi vielä pieni tarkennus: kolmen kuukauden aikaraja ja siihen liittyvät asiat koskevat vain lääkekorvauksia. Voimassa olevalla reseptillä, jossa on lääkettä jäljellä, saa kyllä vaikka koko erän kerrallaankin, mutta silloin se täytyy maksaa apteekissa itse ja neuvotella korvauksista suoraan Kelan kanssa.
