Tuoreen tutkimuksen mukaan nivelreumaa sairastavat potevat periodontiittia eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdusta huomattavasti todennäköisemmin kuin terveet.
Heidän periodontiittinsa ovat myös usein vakavampia.
Vertailussa periodontiitti todettiin 65 prosentilla nivelreumapotilaista, mutta vain 28 prosentilla terveistä verrokeista. Monet seikat myös viittasivat siihen, että nivelreumapotilaiden periodontiitit olivat vakavampia kuin verrokeiden.
Havainnot eivät ole tyystin yllättäviä, sillä periodontiitti on liitetty nivelreumaan aiemminkin, ja sitä on epäilty yhdeksi nivelreuman laukaisevaksi tekijäksi. Tähän viittaavat mm. immunopatologiset tutkimukset, joiden mukaan infektiot voivat käynnistää autoimmuunivasteen, joka myöhemmin johtaa nivelreumaan. Prosessin liikkeellepanijaksi on ehdotettu parodontiittia ylläpitävää bakteeria Porfyromonas gingivalista.
Tutkimus julkaistiin Annals of the Rheumatic Diseases -lehdessä, ja siihen osallistui 91 nivelreumaa sairastavaa ja 93 tervettä aikuista. Kaikki osallistujat olivat savuttomia. (UP Duodecim)