Kahvia ja muita kofeiinipitoisia juomia nauttivat saattavat säästyä ihon tyvisolusyövältä muita todennäköisemmin.
Tulos selviää Cancer Research -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa hyödynnettiin kahden ison seurantatutkimuksen aineistoa.
Tuloksista ilmeni, että mitä runsaampaa kahvinkulutus oli, sitä pienempi tyvisolusyövän riski. Yhteys havaittiin myös muiden kofeiinipitoisten tuotteiden kuten suklaan, teen ja kolajuomien kohdalla. Kofeiiniton kahvi ei kuitenkaan vaikuttanut tyvisolusyövän vaaraan.
Sen sijaan kofeiinin kulutuksen ei todettu liittyvän muiden ihosyöpien kuten melanooman tai okasolusyövän riskiin. Tämä saattaa tutkijoiden mukaan johtua kyseisten syöpätyyppien vähäisestä määrästä tutkimuskohorteissa.
Tulokset vahvistavat osaltaan aiempien hiirikokeiden tuloksia, joissa on saatu alustavia viitteitä siitä, että kofeiini saattaisi ehkäistä ihosyövän muodostumista. Tutkijoiden mukaan tarvitaan kuitenkin vielä lisätutkimuksia ennen kuin kofeiinin ja tyvisolusyövän yhteyttä voitaisiin pitää varmana.
Seurantatutkimuksiin osallistui yhteensä 112 900 ihmistä, joista 22 800 sairastui tyvisolusyöpään yli 20 vuoden seurannassa.
Tyvisolusyöpä eli basaliooma on ihmisen yleisin ihosyöpä. Sitä tavataan erityisesti iäkkäillä, vaaleaihoisilla sekä paljon auringossa oleskelevilla. Hoitamattomana tyvisolusyöpä saattaa aiheuttaa suurenevia haavaumia ja kudostuhoa. (UP Duodecim)