Allergialääkitys keväästä syksyyn

27.6.2012

Allergia- ja astmaliitto kehottaa jatkamaan keväällä aloitettua lääkitystä syksyyn saakka, jos koivun lisäksi heinät tai pujo aiheuttavat allergiaoireita.

– Allergialääkityksen pitkittämisestä syksyyn ei ole haittaa eikä lääkitys menetä tehoaan pitkässä käytössä. Lääkityksessä ei ole tarvetta pitää taukoa, jos oireita tulee myös heinistä tai pujosta, sanoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

– Siitepölyallergian lääkitys on aina sama, oli oireiden aiheuttaja mikä kasvi tahansa, Anne Vuorenmaa toteaa.

Pujolle allerginen voi helpottaa oloaan hävittämällä kasvi kotinsa ja kesämökkinsä ympäristöstä.

Poisrepiminen helpottaa, koska pujon siitepöly ei lennä kauas. Tutkija Juha Jantunen Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutista kertoo, että repiminen on niittämistä tehokkaampi tapa torjua pujoa. Pujo on levinnyt koko maahan, vaikkakin siitepölymäärät ovat pohjoisessa pienempiä kuin Etelä-Suomessa.

– Pujo ilmaantuu nopeasti vapaalle kasvupaikalle. Siksi se kasvaa varsinkin siellä, missä myllätään maata, niin maaseudulla kuin kaupungissa, kertoo Juha Jantunen.

Allergia- ja astmaliiton allergianeuvontaan tuli keväällä runsaasti kysymyksiä siitepölyallergiasta. Kevät oli raskas varsinkin astmaatikoille, joiden siitepölyallergia vaikeutti hengitystä entisestään. Allergianeuvoja Anne Vuorenmaa toteaa, että lääkityksen aloittaminen reilusti ennen siitepölykauden alkua olisi auttanut monia. (MS)