Lasten lihavuutta hoidetaan elintapamuutoksin

5.6.2012

Lapsen lihavuus lisää monien sairauksien vaaraa, joten lihavuuden ehkäisy ja tavoitteellinen hoito kannattaa.

Lasten lihavuuden Käypä hoito -suosituksen päivittänyt työryhmä korostaa koko perheen pysyvien elintapamuutosten tärkeyttä lapsen lihavuuden ehkäisyn ja hoidon onnistumiseksi.

Lihavuutta hoidetaan ennen kaikkea kodissa, mutta myös koulut, päiväkodit ja harrastusyhteisöt voivat osallistua. Lisäksi tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisten tukea. Hoidon tavoitteina ovat ruokavalion laadun parantaminen, liikunnan lisääminen, tietokoneen- tai television äärellä vietetyn ajan vähentäminen ja energiansaannin kohtuullistaminen.

Lihavuus on terveysriski. Kolmasosalla lihavista lapsista ja nuorista todetaan useita valtimotautien riskitekijöitä. Lisäksi rasvamaksan, astman ja uniapnean riski on lisääntynyt. Lihavuus heikentää myös elämänlaatua laskemalla fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä ja aiheuttamalla ulkomuotopaineita.

Lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä ja lihavuuteen liittyviä sairauksia ja riskitekijöitä todetaan jo kasvuiässä. Siksi lihomisen ehkäisy ja hoito on tärkeää.

Asianmukaisesti toteutettu hoito ei lisää syömishäiriöiden vaaraa eikä vaikuta haitallisesti lasten psyykkiseen hyvinvointiin, päivitetyssä Käypä hoito -suosituksessa todetaan. (MS)

Tutustu päivitettyn suosituksen potilasversioon täältä >