Ultraviolettisäteilyn voimistuessa keväällä on auringolta suojautuminen hyvä palauttaa mieleen. Jatkuva altistuminen voi aiheuttaa ihosyövän, muistuttavat Ilmatieteen laitos, Syöpäjärjestöt ja Säteilyturvakeskus.
Talvella ohentunut ja kalpea iho ei kestä yhtäkkistä, suurta UV-säteilymäärää ja palaa keväällä erittäin helposti. Aurinkoon kannattaa siis totutella vähitellen, jolloin ihon luontaiset suojamekanismit, kuten rusketus ja päällimmäisten ihosolukerrosten paksuuntuminen, ehtivät suojata ihoa.
Parhaimman suojan iholle antaa vaatetus. Aurinkorasvatkin suojaavat UV-säteilyn aiheuttamalta ihon palamiselta, mutta suoja riippuu suojakertoimesta ja iholle levitettävän voiteen määrästä.
Silmät puolestaan suojataan aurinkolaseilla, mielellään sellaisilla jotka suojaavat silmät myös sivulta. Lasten silmien suojaaminen on erityisen tärkeää.
Kansainvälinen UV-indeksi kertoo suojautumistarpeesta. Se kertoo auringon haitallisen UV-säteilyn määrän yhdellä luvulla.
Ihon ja silmien suojautumistarve alkaa, kun UV-indeksi on 3 tai enemmän. Keskimäärin tämä toteutuu Etelä-Suomessa toukokuun alusta elokuun loppuun ja Pohjois-Suomessa kesäkuun alusta elokuun puoliväliin.
Voimakasta säteilyä eli indeksin arvo 6–7 havaitaan Etelä-Suomessa tyypillisesti 5–15 päivänä kesä-heinäkuussa. Välimeren maissa keskipäivän UV-indeksi on kesällä 8–10. Päiväntasaajan leveysasteilla se voi olla 12, vuoristossa jopa 15.
Ihosyövät yleistyvät edelleen Suomessa. Melanoomaan ja okasolusyöpään sairastui 2725 ihmistä vuonna 2010. Naisia sairastuneista oli 1345 ja miehiä 1380. Melanooma on ihosyövistä vaarallisin. Se on myös 20–29-vuotiaiden naisten yleisin syöpä. (MS)
UV-indeksi ennusteen löydät ilmatieteenlaitoksen sivuilta osoitteesta www.ilmatieteenlaitos.fi/uvi