Ostin puolen litran pullon käsidesigeeliä ja maksoin siitä 8,10. Myöhemmin huomasin, että toisessa apteekissa sama geeli oli tarjouksessa melkein euron halvempi. Eikö lääkkeiden pitäisi olla samanhintaisia kaikissa apteekeissa?
apteekkari vastaa:
Desinfioivia käsigeelejä ei luokitella lääkkeiksi, vaan ne ovat niin sanottuja yleisiä kauppatavaroita. Tämä mahdollistaa sen, että apteekki voi esimerkiksi siirtää valmistajalta saamansa alennuksen suoraan asiakkailleen tai antaa itse alennusta esimerkiksi teemapäivien aikana. Muita apteekissa myytäviä ”ei-lääkkeitä” ovat esimerkiksi ihonhoitotuotteet, haavasiteet, suun ja hampaiden hoitovälineet ja useat suuvedet, ravintolisät ja eräät luontaistuotteet.
Lääkkeet sen sijaan ovat samanhintaisia kaikissa apteekeissa. Hiljattain tehdyssä kyselytutkimuksessa (Taloustutkimus, 2009) kävi ilmi, että suomalaiset myös arvostavat lääkkeiden samanhintaisuutta. Tuntuisikin kohtuuttomalta lähteä sairaana etsimään apteekkia, jossa juuri oma lääke olisi tarjouksessa. Tarjousajattelu ei siinäkään mielessä sovi lääkkeisiin, että lääkeoston taustalla on yleensä sairaus, johon lääkettä ei voi valita oman mieltymyksen mukaan.
